5. tammikuuta 2014

Ohuet raitasukat lahjaksi


 

Minulla on näitä ohuita, raidallisia sukkalankoja niin kauheasti, että vaikka ihania palmikko- ja pitsisukkaohjeita olisi kansiot täynnä, niin usein päädyn näihin, jotta saisin näitä lankoja käytettyä.  Nämä menevät lahjaksi tulevalle synttärisankarille.  Langan taisin ostaa Karnaluksista viime kesänä. On jotain saksalaista, minulle ennestään tuntematonta.

Valitsin varastostani muutaman sankarille mielestäni sopivan kerän, joista sitten äitini teki lopullisen valinnan (tuntee nimittäin sankarin maun minua paremmin). Tämä on minusta ihan hauskan väristä lankaa.  Jotenkin ajattelin, että raidat olisivat kapeampia, mutta täytyy jatkossa muistaa, että isolla kerällä olevat raidat ovat valmiissa sukassa paksupia kuin kerällä.  No ihan kivat  näistä näinkin tuli.  Kerästä tulee vielä yhdet sukat lyhyemmällä varrella ja ajattelin että voisin kokeilla vähän puolittaa noita raitoja ottamalla lankaa vuorotellen sisältä ja päältä.  Tai jos haluan tehdä tästä langasta vielä yhtä pitkällä varrella olevat sukat, niin täytyy ottaa sitten avuksi jotain toista lankaa. 

Nämä ovat noin kokoa 37, en olekaan tehnyt ennen sukkia tässä koossa. (Yksi sen kokoiset jalat omaava ystäväni kokeili näitä ja sopivat kuulemma ovat.)  Näissä on 14 silmukkaa per puikko. Varressa on 66 krs, kantalapussa 16 ja jalkaterässä 44 ennen kärkikavennuksia.  Jees, eipä näistä sen enempää.  Perusmeininkiä.  Mutta se kiva näissä perussukissa on, että näitä voi helposti tehdä missä vain ja jutella samalla eikä tarvitse ohjeita paljon kuikuilla.

 




Malli: Oma perussukka
Lanka: Superba pop (75 % villaa, 25 % polyesteriä. 100 g / 420 m)
Puikot: 2,25 mm / 15 cm 

2 kommenttia:

  1. Kauniit värit tuossa langassa! Ja hei, perusraitasukathan on ihan parhaita! :)

    VastaaPoista
  2. Taas niin kauniita käsitöitä, kivoja oivalluksia.:)

    VastaaPoista