19. syyskuuta 2013

Irlanninvihreä palmikkopipo miehelle

Tämäkin lanka on Dublinista.  Halusin ostaa sieltä jotain "irlanninvihreää" ja mahdollisimman paikallista lankaa.  Tämä on Studio Donegalin Soft Donegal -lankaa, joka on paksua 100-prosenttista merinovillaa.  100 g vyyhdissä oli 190 m lankaa.  Myyjä sanoi, ettei Irlannissa Merinolampaita ole, mutta lanka on siellä kehrätty ja värjätty. 

Miehellä oli juuri synttärit ja hän toivoi reissussa ollessamme tästä langasta itselleen lipallista pipoa.  Tein hänelle synttärilahjaksi siis pipon, mutta lippaa en siihen osannut tehdä.  Ehkä rohkaistun joskus toiste yrittämään. 

Malli on nimeltään Declan's Hat ja ohje löytyi Ravelrystä (on ilmainen).  Malli on minusta hieno ja sopi täydellisesti tähän tarkoitukseen.  Aloin tekemään ensin L-kokoa, mutta purin alun ja vaihdoinkin M-kokoon, sillä lanka oli niin paksua ja minulla on aika löysä käsiala.  Oli vähän hankala tietää, kuinka korkean tuosta resorista tekisin, jotta koko tulisi sopivaksi, mutta säkällä mentiin.  Loppujen lopuksi pipo olisi saanut olla hiukka pienempi, mutta saadakseni siitä pienemmän, olisi pitänyt purkaa se tuonne resoriin asti enkä sitten raaskinut sitä tehdä.  Seuraavan kerran pipo pitäisi siis tehdä pienemmillä puikoilla ja ohuemmalla langalla, jotta siitä tulisi sopiva. 




Malli: Declan's Hat
Lanka: Studio Donegalin Soft Donegal (Menekki 74 g)
Puikot: 4 mm ja 80 cm kaapeli

4 kommenttia:

  1. Komea pipo! Ja edellisen postauksen kämmekkäät on hurjan kauniit!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana pipo. Minusta koko näyttää juuri sopivalta. Tuohon lankaan käy kyllä tämä malli kuin nenä päähän. Talvella on hyvä, että pipo menee kunnolla korville. Minä sain tänä vuonna vienon toiveen puolisoltani, että en tartte kyllä yhtään pipoa tänä vuonna :D Pipoton vuosi siis :)

    VastaaPoista