16. toukokuuta 2013

Sukkia ja tossuja

Hei taas!

Tässä joitain pieniä töitä, joita olen nyt saanut valmiiksi.

Ensin punakirjavat, ohuet raitasukat ihan itselle.  Tarvitsin jonkun työn, jota tehdessä voi jutella samaan aikaan sukulaisten kanssa mummolassa ollessamme - kaksi muuta tekeillä olevaa työtä kun on molemmat sellaisia, joissa pitää enemmän tai vähemmän seurata koko ajan ohjetta. Ja olipa kiva pitkästä aikaa tehdä jotain aivan aivotonta, jossa ei tarvitse miettiä mitään!

Näissä on Lankana Regian Random stripe, jossa on Kaffe Fassetin suunnittelemat värit.  75 % villaa ja 25 % polyamidia, 50 g = 210 m. Puikot 2,5 mm. Lankaa meni näihin sukkiin 52 g.  

Loin yhteensä 4 x 14 silmukkaa. Sitten tein 2 o 2 n -resoria 15 krs ja sileää vartta 25 krs. Kantapään jälkeen tein 50 s ennen kärkikavennuksia. Seuraavan kerran ajattelin kokeilla 2,25 mm puikkoja, minulla kun on sen verran löysä käsiala, että näin ohutta lankaa neuloessa työn jälki on ehkä vähän turhan harvaa.  Ostinkin jo 2,25 mm puikot.  Saapi nähdä, minkälaista tikutusta neulominen niillä on...






Sitten parit tossut. Nämä mustat tein jo aika päivää sitten, mutta ovat odottaneet tuunausta.  Nyt sitten ompelin niihin rompetorilta ostamani lautasliinarenkaat sekä punaiset sydännapit. En tiedä, ovatko hyvät.  Pitäiskö sittenkin vaihtaa noiden sydänten tilalle ihan vain valkoiset tavalliset napit???

Linkki näihin tossuihin löytyy jo tästä blogista, mutta laitan sen vielä tähän. Ohje löytyy siis täältä Novitan sivulta. Muokkasin ohjetta omaan käsialaan sopivaksi niin, että tein ensin 32 kerrosta aina oikeaa ja sitten 24 kerrosta sileää ennen kärkikavennuksia. Ovat kyllä tosi simppelit tehdä. Ajattelin viedä nämä töihin vapaaehtoisten käytettäväksi. 



Ja viimeisenä harmaat tossut.  Näihin piti tulla tuohon etuosaan rikottua helmineuletta, jossa olisin käyttänyt Utunan ihanaa, marjapuuronsävyistä Nutu-sukkalankaa, mutta siitä ei tullut hyvä.  Jotenkin se Utunan lanka hukkui tuohon harmaaseen lankaan.  Tein sitten tuollaista "risuaitaa" siihen ja nyt olen niihin tyytyväinen.  Muokkasin tuota Novitan tossuohjetta niin, että tein alussa aina oikean tilalla sileää neulosta ja sitten tuota risuaitaa 12 kertaa ennen kärkikavennuksia. Tuon kuvion ohje löytyy täältä Suvikummun blogista. On tosi helppo ja nopea oppia. Ajattelin yrittää tehdä sitä joku päivä monivärisenä niin että tuo kuvio on jotain värillistä (ehkä juuri sitä Utunan ihanaa monisävyistä lankaa) ja pohja valkoista. Nämäkin vien ehkä töihin vapaaehtoisten käyttöön. Ovat minusta hyvät jalassa.






1 kommentti:

  1. Nuo Regian värit ovat kerrassaan puhuttelevat! Ihania tossuja. Minusta nuo lautasliinarenkaat ja napit sopivat todella hyvin. Hyvä idea! Ja harmaissa tossuissa on saatu yksinkertaiseen malliin uusi hauska lisä tuolla pitsineuleella.

    VastaaPoista